Siirry pääsisältöön

Miten toimii parisuhdepurkki

Syyskuussa kirjoittelin parisuhde tekemistä purkissa postauksen jossa ideana oli laittaa purkkiin lappuja joissa lukee jotain yhteistä tekemistä.

parisuhdepurkki

Ehdittiin viime vuoden aikana tasan kerran nostaa purkista yksi lappu, mistä tuli elokuva ilta ja mies sai päättää. Se silloin toteutettiin enää en kyllä muista mikä elokuva me katsottiin.Nyt yhtenä lauantaina ei keksitty mitään tekemistä ja muistin yhtäkkiä työntäneeni purkin kerran siivouksen yhteydessä yhteen kaappiin. Niinpä päädyttiin kaivamaan purkki ja nostamaan lappu. Purkista nousi lautapeli lappu ja niinpä päädyttiin pelaamaan Suomi rock trivia lautapeliä.

parisuhdepurkki

Nostettiin samana päivänä vielä toinenkin lappu ja purkista nousi kokkisota lappu jossa siis toinen menee kauppaan ja hakee aineet ja toinen tekee tuoduista aineista sitten ruuan.

parisuhdepurkki
Meidän purkissa ei montaa lappua enää jäljellä olekaan eli sinne pitäisi lisätä lappuja. Ajattelin laittaa muutaman keskeneräisen kotiprojektin ja muutaman vähän rennoman puuhan. Lautapeli lappukin kannattaa heittää uudestaan sillä meillä on vielä monia muitakin lautapelejä. Kaiken kaikkiaan purkki on toiminut ihan kivasti. Silloin kun on päivä jolloin todellakaan ei ole mitään tekemistä on kiva nostaa sieltä joku puuha ja keskittyä siihen yhdessä.

Kommentit

Lähetä kommentti

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin ensimmäinen arvonta

Tammikuussa blogini täytti vuoden ja silloin lupasin järjestää jonkinlaisen arvonnan teille rakkaat lukijat. Asia jäikin silloin hautumaan ja on moneen kertaan ollut mielessä, mutta elämä on välillä kuin surkeiden sattumusten sarja ja silloin asiat jäävät roikkumaan. Nyt on vihdoin aika korjata tilanne.  Yksi onnekas teistä siis voi voittaa kuvassa olevan  Partyliten Signature Moonlight 3-sydänkynttilämaljan ( jonka olen itse ostanut teitä varten.  Arvontaan pääset helposti mukaan kommentoimalla postaukseen monellako arvalla olet mukana ja jättämällä sähköpostiosoitteen. 1 Arpa luet tätä postausta 2 Arpaa seuraat lisäksi joko blogin facebook sivuja tai instagramia  3 Arpaa saat seuraamalla lisäksi molemmissa tai seuraamalla toisessa ja luet blogia esim. bloglovinin tai blogit.fi sivuston kautta.  Aikaa osallistua on maanantaihin  17.7 klo 16:00 asti. Onnea arvontaan.

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemm...

Perunalaatikko

Tarvitset : 10 keskikokoista perunaa (n.700g) 400g jauhelihaa  1 sipuli 1tl suolaa  1/2rkl kokonaisia mustapippureita  2rkl voita  Munamaito: 4dl maitoa  2 kananmunaa 1/2 tl suolaa Valmistus:  Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli lopuksi mausta seos suolalla. Voitele vuoka ja ala latoa vuorotellen perunaviipaleita ja sipuli lihaseosta vuokaan. Lihaseoksen päälle aina muutama pippuri.Valmista munamaito ja laita laatikko uuniin 200c noin tunniksi, että perunat ovat kypsiä.