Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on tammikuu, 2018.

Tammikuun kooste

Vuoden ensimmäinen kuukausi vaikuttaa aina jotenkin todella tylsältä. Jotenkin uuten vuoteen lataa aina paljon odotuksia ja kaiken toivoisi muuttuvan suuntaan tai toiseen jo heti tammikuussa. Useinkaan näin ei kuitenkaan käy eikä tammikuu vielä kerro tulevasta vuodesta mitään. Aikaisempien vuosien tammikuu postaukset voit lukea täältä ja täältä . Niistä huomaa hyvin, että minään vuonna tammikuu ei ole kertonut mitään tulevasta. Tammikuussa blogi alkoi pitkän tauon jälkeen taas ottamaan tulta alleen ja tekstiä onkin näpytelty. Niin luonnoksiin kun teille jo luettavaksikin. Monta kuukautta mentiinkin muutaman ja välillä ei yhdenkään postauksen taktiikalla. Niin se vaan on, että kun blogi elää melko vahvasti omassa elämässä mukana ei niinä huonoina hetkinä aina jaksa kiinnostaa. Lisäksi en oikein tiennyt mistä edes kirjoittaisin. Käytiin kuitenkin tässä taannoin keskustelu miehen kanssa siitä mistä saa ja mistä ei saa kirjoittaa. Sekä mitä saa ja ei saa näyttää blogissa, jote

Viikon arkikuva 1

Päätin aloittaa tälle vuodelle jonkun kerran viikossa ilmestyvän postaussarjan. Mietin pitkään mikä se voisi olla. Otan paljon kuvia, jotka ei kuitenkaan koskaan oikeastaan päädy mihinkään mutta niitä on vaan napsittu muuten vaan. Niinpä päätin aloittaa viikon arkikuva postaussarjan. Näissä postauksissa kuvat on suoraa käsittelemättömiä kuvia kameranruudulta.  Päivän paras hetki, kun koirat nukkuu ja on ihan hiljaista. Saat rauhassa juoda kahvia termosmukista ja lukea muiden blogeja, sekä kirjoitella omia postauksia julkaistavaksi tai varastoon.. Hetken kruunaa vielä hyvä musiikki.

Minne katosi hienotunteisuus?

Tässä taannoin istuin yhdessä baarissa veljeni kanssa, kun viereisessä pöydässä kaksi naista tuijotti pöytäämme ja kuiskailivat samalla. Oletin heidän ilman muuta puhuvan meistä jotain ulkonäköön yms. sellaiseen liittyvää.. Olin kuitenkin tässä asiassa väärässä. Sen sijaan he olivat pohtineet olenko minä toisen niistä entinen naapuri, se selvisi kun toinen niistä kävi puhumassa veljelleni. Hetken kuluttua entinen naapurini istuu pöytäämme ja sanoo minulle "Sulla on varmaan melko rankkaa edelleen". Istun siinä vähän ihmeissänikin ja kysyn "Miten niin?". Entinen naapurini jatkaa "No kun sun lapsesi kuoli silloin". Kaikki mahdolliset tunteet tuli käytyä läpi siinä vaiheessa ja lähinnä mieleni teki vain lyödä vastapäätä istuvaa naista. Vastaan kuitenkin "Ei siitä koskaan yli pääse eikä se koskaan unohdu, mutta sen kanssa oppii elämään". Nainen jatkaa aiheesta eikä tunnu huomaavan, että hän täysin tuntematon nainen ei todellakaan

Tietokone höpinöitä

Olen jo hetken aikaa metsästänyt itselleni varakonetta sillä nykyinen on järjettömän hidas ja selvästi tulossa pikkuhiljaa tiensä päähän. Kuin sattumalta mummini jäämistöstä löytyi melko lailla hyvin vähän käytetty fujitsun läppäri. Tällä hetkellä tämä toimii lähinnä kakkos koneena, mutta jolla saatan hyvinkin kirjoitella postauksia esim. ollessani jossain muualla. Omassa nykyisin enemmän käytössä olevassa läppärissä, läppärin oma hiiri on mahdottoman vaikea käyttöinen, joten olenkin käyttänyt siinä pääasiassa erillistä hiirtä. Tässä koneessa kuitenkin koneen oma hiiri on paljon helppo käyttöisempi joten reissussakin välttyy hiiren mukaan ottamiselta.  Harvoinpa postauksia muualla kuin kotona kirjoittelen, mutta kun se nyt on mahdollista en sanoa ettenkö sitä koskaan tulisi hyödyntämään.  Onhan tällä helpompaa kirjoitella postauksia myös aamukahvia juodessa keittiössä kynttilöiden palaessa vieressä. Yleensä olen vain suosiolla kuljettanut kahvikupin työpöydälle yläkerta

Olohuoneen värihaaveita

Täällä on olohuoneen remontointi menossa ja pikku hiljaa aletaan tulla siihen vaiheeseen, että sinne pitäisi alkaa valita seinien värejä lattiaa yms. Minun mielipidettä on kysytty moneen otteeseen, mutta varsinaista kantaa en oikeastaan ole halunnut ottaa. Lupauduin kuitenkin tekemään postauksen jossa voisin vähän avata omia toiveitani joita sitten voi käyttää tai olla käyttämättä. Itse rakastan tummempia lattioita joten valitsisin ehdottomasti sellaista. Tähän on olemassa oikeastaan yksi käytännön syykin nimittäin tiedättehän, kun omistaa kaksi tummaa koiraa ja olet juuri imuroinut. Menee hetki ja ja huomaat, että lattialla on taas koiran karvaa. Tumma lattia pelastaa tältä ilmiöltä. Seinien suhteen menisin myös melko tummalla linjalla tai ainakin osittain. Niinpä valitsin muutamia sävyjä joita mahdollisesti itse valitsisin. Olin ensin sitä mieltä, että tapettia pitäisi ehdottomasti yhteen seinään. Kuitenkin nyt selattuani monen monta sivua tapettaja ja löydettyäni

Keittiön uusi ilme

Aloin yksi päivä puhumaan miten olis kiva laittaa jotain d-c-fixiä keittiön tasoihin. Omaa silmää kun tavallinen valkoinen ei oikeen mielytä. Näytin sitten millaista olin ajatellut ja mun ajatustani ei tyrmätty joten niinpä eilen käytiin hakemassa. Illalla vielä laitettiin paikoilleen ja nyt keittiössä on hiukan uutta ilmettä. Helppo asentaa ja nopea laittaa eikä hintakaan päätä huimaa. Meidän on tarkoitus vielä maalata kaappien ovet kunhan ensin päätetään millä värillä. Meidän omasta mielestä loppu tuloksesta tuli tosi kiva. Toki sisko aamulla sanoi että vähän turhan paljon erilaisia värejä, mutta mitä siitä sitten. Ovien uusi väri on vielä tosiaan vähän hakusessa.

Blogin 2 vuotis synttärit

Aloitin tämän blogin kirjoittamisen kaksi vuotta sitten tammikuussa. Tarvitsin silloin harrastusta johon en ole aikataulullisesti sidottu ja joka ei vie pois kotoa sillä puu lämmitys sitoi kotiin. Olin pitkään lukenut muiden blogeja ja koska itsekin tykkään kirjoittaa ja valokuvata ajattelin että miksipä ei. Blogin kaikkien aikojen ensimmäisen postauksen pääset lukemaan tästä . Kaksi vuotta on lyhyt aika, mutta on siihen mahtunutkin niin omassa elämässä kuin blogissakin.  Kaiken kaikkiaan olen kahden vuoden aikana julkaissut 163 postausta. Avannut blogille sekä facebook sivun, että instagram tilin. Blogaaminen itsessään on opettanut ainakin sen, että vaikka blogaaminen onkin rakas harrastus se ei silti olekaan niin helppoa ja yksinkertaista aina. Elämässä on erilaisia vaiheita ja jokaisessa niistä ei kirjoittaminen ehkä olekaan se joka on ensimmäisenä mielessä. Omat suosikit postauksista tämän kahden vuoden aikana 1.  Helppo kanasalaatti  oli ensimmäinen ru

Toiveita vuodelle 2018

Nyt kun mennyt vuosi on käsitelty loppuun onkin hyvä hetki siirtyä tähän alkaneeseen vuoteen. Nyt listataan vähän lupauksia ja toiveita tälle vuodelle. Toteuta unelmia . Mennyt vuosi näytti sen, että kaikki on mahdottoman epävarmaa joten tästä opiksi otaneena aion tänä vuonna tarttua kaikkiin mahdollisiin tilaisuuksiin. Uskalla tarttua tilaisuuksiin. Tiedättehän sen, kun joku ehdottaa jotain ja sitten päätät punnita asiaa kaikilta kanteilta ja lopulta et ehkä suostukaan. Katso tulevaisuuten älä menneeseen . Tämä lähinnä vain omaksi muistutukseksi silloin, kun menneisyys painaa liikaa. Uskalla olla onnellinen . Vaikka välillä pelottaa niin, että tekisi mieli juosta karkuun ennemmin, kuin jäädä. Silti pitää muistaa antaa itselleen lupa uskaltaa olla onnellinen.

Miten toteutui vuoden 2017 toiveet

Käsitellään vielä yhden postauksen verran mennyttä vuotta. Nimittäin alku vuodesta 2017 tehtiin toiveita tulevalle vuodelle postaukseen pääset tästä . Miten ne toiveet sitten toteutui?  Ensimmäisenä toiveena oli löytää vakituinen työpaikka. Toive ei oikeastaan toteutunut sinällään, että normaalia työ aikaa noudattavia töitä ei tälläkään hetkellä ole. Olin luvannut panostaa parisuhteeseen. Vähänpä tiesin siitä parisuhteesta silloin, mutta tavallaan kyllä toive on toteutunut sillä olen panostanut kyllä uuteen suhteeseen. Enempää toiveita en onneksi ollut tehnyt sillä luultavasti kaikkien toteutuminen olisi ollut vähän niin ja näin. 

Vuosi 2017 osa 2

Kesäkuu Ajelin autolla enemmän kuin pitkään aikaan.  Itkin enemmän kuin pitkiin aikoihin. Bellan selkä ei parantunut hoidoista huolimatta ja jouduin tekemään raskaan päätöksen ja antamaan eläin lääkärin nukuttaa Bellan ikiuneen.  Muutin omaan kotiini Rakastuin  Kuukauden kappale Keko Salata Pari kilometriä Blogissa kesäkuussa ei kovinkaan  montaa postausta ollut muutama kuitenkin. Kirjoittelin kesäkuussa puhelinkuvista , uudesta kodista  ja muistelin juhannusta  Heinäkuu Loukkasin selkäni  Loppukuusta lähdin kokeilemaan miten pärjäisin karaokejuontajana. Blogissa  kurkistettiin kesäkuuhun ,  pidettiin 24h somelakko ja  pohdittiin sitä miten rakkaus joskus pelottaa .  Elokuu Elämääni saapui koira. Aloitin virallisesti karaokejuontaja hommat. Blogissa  käytiin läpi kesän ämpärilista ,  hypättiin netflix sarjojen maailmaan , ja  käytiin läpi kesän suosikit Syyskuu Muutin kolmannen kerran. Korjailtiin autoa. Kuukauden kappale  Sann

Vuosi 2017 osa 1

Tammikuu   Tammikuussa tein keittiösijaisuuksia  Unski piti huolta siitä, että aamut alkoivat turhankin aikaisin. Blogin puolella tammikuussa kirjoitettiin  kissan epilepsiasta,  parisuhdepurkista,  listattiin netflix sarjoja    ja kärsittiin unettomuudesta . Helmikuu Kävin katsomassa Fifty shades darker elokuvan. Dami sai epilepsia kohtauksen ja kirjoittaja itse pysyvät traumat. Kohtaus kuitenkin osoittautui kasvaimen aiheuttamaksi ja rakas Dami nukkui ikiuneen 20.2.2017. Helmikuussa avioliitto alkoi ensimmäisen kerran osoittaa hajoamisen merkkejä, ja muutosta omaan asuntoon puhuttiin. Päädyttiin kuitenkin silloin yrittämään vielä kerran. Helmikuun kappale oli ehdottomasti Haloo Helsinki Hulluuden Highway Blogissa helmikuussa kirjoiteltiin  kissojen ruokinnasta ,  tehtiin tarjottavaa ystävänpäiväksi , ja  koiran epilepsiakohtauksesta . Maaliskuu Maaliskuussa käväisin The 69 eyes keikalla.  Blogin puolella kirjoiteltiin  perunarieskan ohjetta ,