Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on syyskuu, 2017.

Romi

En ole vielä kunnolla esitellyt teille uutta perheenjäsentä. Enkä ole tainnut muistaa edes kertoa, että pikku hiljaa tässä todella on kasaantunut edes moista. Meidän perheeseen kuuluu siis tietenkin mies ja minä sekä karvainen lapsi Romi. Nopeaa toimintaa voisi ajatella joku ja niinhän se onkin tietysti. Asialla on kuitenkin monta puolta. Yhdessä nyt vielä mitään hurjan kauan olla oltu, mutta eipä meistä kumpikaan ole ennen ollut suhteessa ihmisen kanssa, jonka olisi tuntenut näin kauan kuitenkin. Täytynee nimittäin kertoa teille rehellisyyden nimissä, että vuodelta 2005 löytyy minun päiväkirjasta merkintöjä tästä samaisesta miehestä. Lisäksi loppu vuonna 2009 kohtalo heitti meidät taas yhteen, joskaan silloinkaan aika ei ollut oikea. Nyt aika vihdoin näyttäisi olevan oikea.