Siirry pääsisältöön

Päivittäiset kosmetiikkatuotteet


Joskus kauan kauan sitten esittelin joitakin kosmetiikka tuotteita, mutta viime aikoina niitä ei blogissa ole näkynyt. Nyt kuitenkin ajattelin korjata asian ja esitellä mun ehdottomat lempi meikki tuotteet tällä hetkellä. 


Meikkivoiteena tällä hetkellä joku tuollainen Rimmelin Match perfection jostain alennuksesta ostettu, mutta ihan luotto tuote se on ollut jo muutaman kuukauden. 
Pohjustukseen käytän myös markin magix eyeshadow primeria
Puuterina toimii Lumenen Nordic chic soft-mate pressed powder 2. Olen tykännyt tästä ja uskon, että mikäli näitä vielä saa ostan uuden samanlaisen. 



Ripsivärinä käytän tällä hetkellä oriflamelta jo poistunutta the one 5-in-1 wonder lash mascaraa. Tuotetta ei tosiaan enää saa itse ostin kaksi silloin, kun niitä vielä sai ja sen takia minulla vielä on se käytössä.
Luomiväri palettina joku tokmannilta ostettu Make up paletti. Nyt, kun olen innostunut luomi väreillä leikkimisestä tekisi mieli ostaa uusi, mutta toistaiseksi se on jäänyt ajatuksen tasolle.
Silmiä en rajaa aina lähinnä vain lähtiessäni viihteelle. Silloin kun rajaan käytössä on the one high impact eye pencil.



Viimeisenä uusi tuttavuus jonka tilasin avonilta vähän aikaa sitten. Mark magix prep and set spray. 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin ensimmäinen arvonta

Tammikuussa blogini täytti vuoden ja silloin lupasin järjestää jonkinlaisen arvonnan teille rakkaat lukijat. Asia jäikin silloin hautumaan ja on moneen kertaan ollut mielessä, mutta elämä on välillä kuin surkeiden sattumusten sarja ja silloin asiat jäävät roikkumaan. Nyt on vihdoin aika korjata tilanne.  Yksi onnekas teistä siis voi voittaa kuvassa olevan  Partyliten Signature Moonlight 3-sydänkynttilämaljan ( jonka olen itse ostanut teitä varten.  Arvontaan pääset helposti mukaan kommentoimalla postaukseen monellako arvalla olet mukana ja jättämällä sähköpostiosoitteen. 1 Arpa luet tätä postausta 2 Arpaa seuraat lisäksi joko blogin facebook sivuja tai instagramia  3 Arpaa saat seuraamalla lisäksi molemmissa tai seuraamalla toisessa ja luet blogia esim. bloglovinin tai blogit.fi sivuston kautta.  Aikaa osallistua on maanantaihin  17.7 klo 16:00 asti. Onnea arvontaan.

Perunalaatikko

Tarvitset : 10 keskikokoista perunaa (n.700g) 400g jauhelihaa  1 sipuli 1tl suolaa  1/2rkl kokonaisia mustapippureita  2rkl voita  Munamaito: 4dl maitoa  2 kananmunaa 1/2 tl suolaa Valmistus:  Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli lopuksi mausta seos suolalla. Voitele vuoka ja ala latoa vuorotellen perunaviipaleita ja sipuli lihaseosta vuokaan. Lihaseoksen päälle aina muutama pippuri.Valmista munamaito ja laita laatikko uuniin 200c noin tunniksi, että perunat ovat kypsiä.      

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemm...