Kaksi vuotta sitten keväällä suuntasin lääkäriin. Olo oli jo jonkin aikaa ollut väsynyt, ahdistunut ja mikään ei tuntunut miltään. Ensin kävin ihan yleislääkärillä ja hän kirjoitti sairaslomaa ja ohjasi eteenpäin. Sain tuolloin myös ensimmäiset paniikki kohtaukset. Sain silloin diagnoosin masennus ja paniikkihäiriö. Lääkitys ja keskustelu ajat auttoivat ja joulukuussa 2016 mielialalääkkeet päätettiin tiputtaa pois pikku hiljaa.
Tuli kevät 2017 ja alkuvuosi oli ollut eläinten lopetuksien ja avioeron takia todella rankka. Taas istuttiin tutulla lääkärillä tällä kertaa diagnoosi keskivaikea masennus ja akuutti stressireaktio. Elin jossain sumussa koko kevään lääkitys, keskustelu ajat ja sairasloma tuli taas kaikki mukaan kuvioihin. Psykologi teki myös arvion tällä kertaa paneutuen menneeseen elämääni sillä piti selvittää mistä taipumus uusiutuvaan masennukseen on peräisin. Käytiin koko menneisyys läpi sen psykologin kanssa ja kun, päästin loppuun se sanoi että siihen nähden miten nuori olet sinulle on tapahtunut tosi paljon. Tätä lääkitystä purettiin pikku hiljaa taas loppu vuodesta. Jatkoin kuitenkin keskustelu käyntejä pidemmillä väleillä toki.
Muutama viikko sitten istuttiin taas siellä samalla lääkärillä. Mummun yhtäkkinen pois meno varmasti edes auttoi tätä asiaa. Tällä kertaa lähete eteenpäin diagnoosin tarkistukseen ja no ne lääkkeet. Tälllä hetkellä diagnoosina masennus ja sitten epäilynä epävakaa persoonallisuushäiriö. Lääkkeet on mennyt nyt kaksi viikkoa ja toistaiseksi positiiviset vaikutukset ei vielä ole tullut esiin. Huonoja sivuvaikutuksia on sitten ollut senkin edestä, huimausta, näköhäiriöitä, väsymystä, lisääntynyttä ahdistusta.
Mitä se epävakaus sitten on? Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien mieliala on reaktiivinen, toisin sanoen mieliala vaihtelee keskimääräistä enemmän. Olen aina ollut tunne ihminen tai siis se on ollut oma ajatukseni itsestäni. Tunnen tunteet voimakkaammin kuin toiset ( normaalit). Suurten surujen käsitteleminen on aina ollut mulle tosi vaikeaa ja siksi koitan yleensä kaikin tavoin välttää niitä tunteita. Suuri suru on nimittäin minulle niin voimakas tunne, että se saa hengen salpaantumaan ja rintaan koskee. Silloin minulla on suuria taipumuksia, joko satuttaa itseäni tai käyttää alkoholia turruttamaan tunteet. Samoin myös viha ja ilo tuntuu minusta voimakaammilta kuin muista.
Olen siis ollut varsin räväkkä ja suuresti tunteita tunteva ihminen koko ikäni, mutta silti jotenkin tuo diagnoosi pysäytti. Olen itkenyt, ahdistunut, koittanut ajaa läheisiä ihmisiä pois luotani jne.. Mun mies kysyi multa sitten kahta asiaa, oisko ollu helpompaa jos diagnoosi olisi ollut vain masennus? Hän halusi myös tietää mitä tämä diagnoosi muka muuttaa? Oon aina ollu tämmönen varsin tunteikas ihminen eikä hän näe, että se jos jossain paperissa lukee sille joku nimi mitään muuttaisi.
Ajattelin ensin etten puhu näistä edes täällä tai muuallakaan, mutta mielestäni näistä asioista puhutaan aivan liian vähän siihen nähden kuinka yleisiä ne nykypäivänä ovat. Jos joku sitten näiden takia jättää olematta yhteydessä niin tuskin häntä sitten on elämääni edes tarkoitettu.
Tuli kevät 2017 ja alkuvuosi oli ollut eläinten lopetuksien ja avioeron takia todella rankka. Taas istuttiin tutulla lääkärillä tällä kertaa diagnoosi keskivaikea masennus ja akuutti stressireaktio. Elin jossain sumussa koko kevään lääkitys, keskustelu ajat ja sairasloma tuli taas kaikki mukaan kuvioihin. Psykologi teki myös arvion tällä kertaa paneutuen menneeseen elämääni sillä piti selvittää mistä taipumus uusiutuvaan masennukseen on peräisin. Käytiin koko menneisyys läpi sen psykologin kanssa ja kun, päästin loppuun se sanoi että siihen nähden miten nuori olet sinulle on tapahtunut tosi paljon. Tätä lääkitystä purettiin pikku hiljaa taas loppu vuodesta. Jatkoin kuitenkin keskustelu käyntejä pidemmillä väleillä toki.
Muutama viikko sitten istuttiin taas siellä samalla lääkärillä. Mummun yhtäkkinen pois meno varmasti edes auttoi tätä asiaa. Tällä kertaa lähete eteenpäin diagnoosin tarkistukseen ja no ne lääkkeet. Tälllä hetkellä diagnoosina masennus ja sitten epäilynä epävakaa persoonallisuushäiriö. Lääkkeet on mennyt nyt kaksi viikkoa ja toistaiseksi positiiviset vaikutukset ei vielä ole tullut esiin. Huonoja sivuvaikutuksia on sitten ollut senkin edestä, huimausta, näköhäiriöitä, väsymystä, lisääntynyttä ahdistusta.
Mitä se epävakaus sitten on? Epävakaasta persoonallisuudesta kärsivien mieliala on reaktiivinen, toisin sanoen mieliala vaihtelee keskimääräistä enemmän. Olen aina ollut tunne ihminen tai siis se on ollut oma ajatukseni itsestäni. Tunnen tunteet voimakkaammin kuin toiset ( normaalit). Suurten surujen käsitteleminen on aina ollut mulle tosi vaikeaa ja siksi koitan yleensä kaikin tavoin välttää niitä tunteita. Suuri suru on nimittäin minulle niin voimakas tunne, että se saa hengen salpaantumaan ja rintaan koskee. Silloin minulla on suuria taipumuksia, joko satuttaa itseäni tai käyttää alkoholia turruttamaan tunteet. Samoin myös viha ja ilo tuntuu minusta voimakaammilta kuin muista.
Olen siis ollut varsin räväkkä ja suuresti tunteita tunteva ihminen koko ikäni, mutta silti jotenkin tuo diagnoosi pysäytti. Olen itkenyt, ahdistunut, koittanut ajaa läheisiä ihmisiä pois luotani jne.. Mun mies kysyi multa sitten kahta asiaa, oisko ollu helpompaa jos diagnoosi olisi ollut vain masennus? Hän halusi myös tietää mitä tämä diagnoosi muka muuttaa? Oon aina ollu tämmönen varsin tunteikas ihminen eikä hän näe, että se jos jossain paperissa lukee sille joku nimi mitään muuttaisi.
Ajattelin ensin etten puhu näistä edes täällä tai muuallakaan, mutta mielestäni näistä asioista puhutaan aivan liian vähän siihen nähden kuinka yleisiä ne nykypäivänä ovat. Jos joku sitten näiden takia jättää olematta yhteydessä niin tuskin häntä sitten on elämääni edes tarkoitettu.
Kommentit
Lähetä kommentti