Siirry pääsisältöön

24tunnin somelakko

Kävin tuossa jokin aika sitten lukemassa muistin virkistykseksi oman summer bucket listan tälle kesälle. Kirjoitin listaa niin aikaisessa vaiheessa, että muutuneiden elämän tilanteiden myötä listaa on mahdoton kokonaan edes saada toteutettua. Olin laittanut listaan kohdan vietä someton päivä. Niinpä päädyin pitämään sen maanantaina.


Olen sosiaalisen median käyttöön melko addiktoitunut joten tuleva tilanne hieman jopa ahdisti etukäteen. Otin sunnuntai illalla ennen puolta yötä puhelimesta mobiilidatan kokonaan pois käytöstä. Näin vältyn kaikilta ilmoituksilta jotka voivat saada vahingossa sortumaan. Perinteiset tekstiviestit ja puhelut siis olivat vain käytössä ensin alkuun. Aika pian huomasin kuitenkin tarvitsevani nettiä aika-ajoin päälle esim. nettipankkia käyttäessäni.



 Normaalisti aamurutiineihini liittyy hyvin vahvasti sosiaalisen median selaaminen aamukahvia juodessa. Tänään niitä ei käytetä joten aloitin päiväni luonnostelemalla tätä postausta kahvia juodessani. Puoli yhteentoista mennessä mielessäni oli käynyt kaksi asiaa jotka olisin halunnut jakaa, joko facebookin tilapäivitykseen tai snapchatin omaan tarinaan. Kumpikaan ei kuitenkaan ollut mitenkään järkevä tai edes tärkeä asia, että olisin kirjoittanut sen paperille myöhempää käyttöä varten. Päivällä lakko sujui ihan hyvin, mutta illalla mobiilidatan ollessa päällä puhelin alkoi piipata koko aika uusien viestien merkiksi. Siinä vaiheessa alkoi uteliaisuus nostaa päättään, mutta sinnikäästi annoin asioiden olla.  Puolen yön jälkeen kävin vihdoin katsomassa kaikki sosiaaliset mediat nopeasti läpi.


Täytyy sanoa, että tässä kyllä huomasi kuinka koukussa oikeastaan onkaan koko sosialliseen mediaan. Uudestaan en ihan heti lähtisi kokeilemaan. Lupaan kuitenkin tämän lakon myötä vähentää sosiaalisen median käyttöä ollessani toisten ihmisten seurassa ja silloin, kun oikeasti pitäisi tehdä jotain muuta. Haastan nyt teidätkin mukaan kokeilemaan 24h somettomutta.


Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin ensimmäinen arvonta

Tammikuussa blogini täytti vuoden ja silloin lupasin järjestää jonkinlaisen arvonnan teille rakkaat lukijat. Asia jäikin silloin hautumaan ja on moneen kertaan ollut mielessä, mutta elämä on välillä kuin surkeiden sattumusten sarja ja silloin asiat jäävät roikkumaan. Nyt on vihdoin aika korjata tilanne.  Yksi onnekas teistä siis voi voittaa kuvassa olevan  Partyliten Signature Moonlight 3-sydänkynttilämaljan ( jonka olen itse ostanut teitä varten.  Arvontaan pääset helposti mukaan kommentoimalla postaukseen monellako arvalla olet mukana ja jättämällä sähköpostiosoitteen. 1 Arpa luet tätä postausta 2 Arpaa seuraat lisäksi joko blogin facebook sivuja tai instagramia  3 Arpaa saat seuraamalla lisäksi molemmissa tai seuraamalla toisessa ja luet blogia esim. bloglovinin tai blogit.fi sivuston kautta.  Aikaa osallistua on maanantaihin  17.7 klo 16:00 asti. Onnea arvontaan.

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemm...

Perunalaatikko

Tarvitset : 10 keskikokoista perunaa (n.700g) 400g jauhelihaa  1 sipuli 1tl suolaa  1/2rkl kokonaisia mustapippureita  2rkl voita  Munamaito: 4dl maitoa  2 kananmunaa 1/2 tl suolaa Valmistus:  Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli lopuksi mausta seos suolalla. Voitele vuoka ja ala latoa vuorotellen perunaviipaleita ja sipuli lihaseosta vuokaan. Lihaseoksen päälle aina muutama pippuri.Valmista munamaito ja laita laatikko uuniin 200c noin tunniksi, että perunat ovat kypsiä.