Siirry pääsisältöön

Pohjalla

Halusin kirjoittaa teille tännekin jotain, mutta kaikki luonnoksissa olleet postaukset tuntuivat liittyvän melko vahvasti vanhaan elämään. En tiedä itkeäkö vai nauraa sillä vanha elämä loppui kaksiviikkoa sitten. Uusi taisi alkaa vasta lauantai aamulla. Siihenasti olin varmasti shokissa.


Lisää kamalia asioita vielä tapahtui, kun rakkaan koirani selkä ei lähtenytkään parantumaan levolla ja kipulääkkeillä. Mahdollisuuksia oli hyvin vähän ja koira oli jo lopettanut syömisenkin. Niinpä jouduin jälleen kerran tekemään raskaimman päätöksen minkä ihminen voi tehdä. Laittaa rakasystävä nukkumaan ikiunta ennen kun tilanne olisi muttunut vaikeammaksi. Nyt on takki melkoisen tyhjä.


Muistan olleeni lähes samassa tilanteessa 11 vuotta sitten. Silloin heinäkuussa 2009 hautasin oman lapseni. Siitä muutama kuukautta myöhemmin mies lähti toisen naisen matkaan. Silloinkin niinkun nytkin jäin vain lopulta minä, silloin kyllä myös koira. Nyt ei ollut lapsia, mutta eläimien kaikkien kohdalla on tänä vuonna jo jouduttu tekemään raskaita päätöksiä. Tästä ei toivottavasti ole muuta suuntaa enää kuin ylöspäin meneminen. 


Kameran kätköistä löytyi kuitenkin viimeviikolla otettuja kuvia, jotka todistavat kesän alkaneen. Se alkoi niihin samoihin aikoihin kun itse jäin pommin alle. Niinpä siitä ei paljoa mitään kerottavaa olekaan. Ensin en edes huomannut, että kaikkihan kukkii jo. Niin sokeaksi sitä tulee muulle maailmalle, kun itsellä on paha olla.

Pidemmittä puheitta laitetaan nyt niitä kuvia tähän ja palataan uusin aihein. Aloitetaan ns. puhtaalta pöydältä täälläkin.

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Blogin ensimmäinen arvonta

Tammikuussa blogini täytti vuoden ja silloin lupasin järjestää jonkinlaisen arvonnan teille rakkaat lukijat. Asia jäikin silloin hautumaan ja on moneen kertaan ollut mielessä, mutta elämä on välillä kuin surkeiden sattumusten sarja ja silloin asiat jäävät roikkumaan. Nyt on vihdoin aika korjata tilanne.  Yksi onnekas teistä siis voi voittaa kuvassa olevan  Partyliten Signature Moonlight 3-sydänkynttilämaljan ( jonka olen itse ostanut teitä varten.  Arvontaan pääset helposti mukaan kommentoimalla postaukseen monellako arvalla olet mukana ja jättämällä sähköpostiosoitteen. 1 Arpa luet tätä postausta 2 Arpaa seuraat lisäksi joko blogin facebook sivuja tai instagramia  3 Arpaa saat seuraamalla lisäksi molemmissa tai seuraamalla toisessa ja luet blogia esim. bloglovinin tai blogit.fi sivuston kautta.  Aikaa osallistua on maanantaihin  17.7 klo 16:00 asti. Onnea arvontaan.

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemm...

Perunalaatikko

Tarvitset : 10 keskikokoista perunaa (n.700g) 400g jauhelihaa  1 sipuli 1tl suolaa  1/2rkl kokonaisia mustapippureita  2rkl voita  Munamaito: 4dl maitoa  2 kananmunaa 1/2 tl suolaa Valmistus:  Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli lopuksi mausta seos suolalla. Voitele vuoka ja ala latoa vuorotellen perunaviipaleita ja sipuli lihaseosta vuokaan. Lihaseoksen päälle aina muutama pippuri.Valmista munamaito ja laita laatikko uuniin 200c noin tunniksi, että perunat ovat kypsiä.