Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on toukokuu, 2018.

Kuulumisia

Olen meinannut kirjoittaa monta kertaa, mutta ulkona on uskomattoman kiva keli ja kesä on tullut ryminällä. Niinpä se on saanut puuhailemaan kaikkea muuta, kuin koneella istumista. Kuviakin on tarttunut vain puhelimen muistiin. Kameran akun lataus on tosin ollut to do listalla jo jonkin aikaa. Mitä sitte on puuhattu? Siivottu pihaa, laitettu perunoita laatikkoon, pesty mattoja tehty juttuja sisälläkin. Lisäksi tietenkin käyty töissä. Ollaan todellakin otettu ilo irti näistä keleistä ja nautittu niistä ihan koko porukka.

Summer bucketlist 2018

Kesäinen fiilis alkaa pikku hiljaa vallata mielen ja siksi onkin hyvä hetki listata vähän asioita tulevalle kesälle. Tänä vuonna lista tehtiin yhdessä miehen kanssa Käy geokätköilemässä yksin tai porukalla useammin kuin kerran Uimaan Valvo kerran aamun asti Mökkeile Extemporee reissu johonkin Anna tilaa suunnitelemattomuudelle Frisbeegolfia hyvällä porukalla Käydä huvipuistossa Piknikille johonkin vaikka vähän isommallakin porukalla Käydä Särkänniemessä Ajaa mikroautolla Festarit Käydä Jäämerellä Ottaa rennosti Käydä ähtärissä kokeilla kallio/seinä kiipeilyä Tältä näytti lista mihin molemmat laittoi asioita, joita kesällä haluaisi tehdä. Arvaatko mitkä oli kummankin? Aikaa listan suorittamiselle on toukokuusta elokuuhun. Syyskuun alussa sitten kurkitaan mitä kaikkea listalta on saatu tehtyä.