Siirry pääsisältöön

Vuosi 2017 osa 2


Kesäkuu
Ajelin autolla enemmän kuin pitkään aikaan. 
Itkin enemmän kuin pitkiin aikoihin.
Bellan selkä ei parantunut hoidoista huolimatta ja jouduin tekemään raskaan päätöksen ja antamaan eläin lääkärin nukuttaa Bellan ikiuneen. 
Muutin omaan kotiini
Rakastuin 
Kuukauden kappale Keko Salata Pari kilometriä
Blogissa kesäkuussa ei kovinkaan  montaa postausta ollut muutama kuitenkin. Kirjoittelin kesäkuussa puhelinkuvista , uudesta kodista  ja muistelin juhannusta 


Heinäkuu
Loukkasin selkäni 
Loppukuusta lähdin kokeilemaan miten pärjäisin karaokejuontajana.


Elokuu
Elämääni saapui koira.
Aloitin virallisesti karaokejuontaja hommat.


Syyskuu
Muutin kolmannen kerran.
Korjailtiin autoa.
Kuukauden kappale Sanni Trampoliini
Blogissa ilmestyi tasan yksi postaus Romin esittely  


Lokakuu
Elettiin normaalia arkea.
Käväistiin Hoplopissa.
Vietin tupareita. 
Blogissa oli lokakuussakin vain yksi postaus kun muuttaa toisen kotiin


Marraskuu
Käytiin katsomassa mummia sairaalassa.
Vietiin isänpäivä kynttilöitä.
Mummi nukkui pois.
Sisustettiin.
Matkustin viikonlopuksi Himokselle.
Tehtiin mummun muuttoa.
Käytiin katsomassa meidän uutta perheen jäsentä.

Joulukuu
Mummin hautajaiset.
Meidän uusi pieni karva korva tuli kotiin. 
Elettiin koira vauva arkea.
Sairasteltiin.
Koristeltiin joulukuusta.

Vuoteen 2017 mahtui monen moista. Paljon kaikkea ei niin kivaa, mutta kyllä mukaan mahtui myös aimo annos ihan kivojakin juttuja. Tästä vuodesta on kuitenkin hyvinkin helppo laittaa paremmaksi, joten sitä jos jotain toivon tulevalta vuodelta.
 

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemmaksi

Ystävänpäivälahja miehelle

Mietin pitkään mitä antaisin miehelle ystävänpäivälahjaksi. Oli selvää, että haluaisin antaa jotain jonka olisin osittain edes tehnyt itse, mutta joka voisi sisältää myös jotain ostettua. Tykkään lukea blogit.fi sivulta aina tuoreimpia blogipostauksia ilman, että kuitenkaan seuraan blogia joten en valitettavasti muista mistä blogista idean sain. Kuitenkin päädyin tekemään miehelle kasan kirjeitä joiden päällä lukee millä hetkellä minkäkin kirjeen saa avata. Avaa kun...saat nämä, haluat tietää miksi rakastan sinua, mielesi tekee jotain hyvää, olosi on onnekas, haluat tehdä kanssani jotain, mutta et keksi mitä ja kun olosi on onnekas. En kerro sen tarkemmin kirjeiden sisällöstä sillä tiedän mieheni silloin tällöin  vierailevan blogissani. Enkä halua hänen tietävän sisältöä ennen kuin avaa kyseisen kirjeen. Osaan kuorista ostin jotain sisälle ja osaan tein sisältöä vain itse. 

Perunalaatikko

Tarvitset : 10 keskikokoista perunaa (n.700g) 400g jauhelihaa  1 sipuli 1tl suolaa  1/2rkl kokonaisia mustapippureita  2rkl voita  Munamaito: 4dl maitoa  2 kananmunaa 1/2 tl suolaa Valmistus:  Kuori perunat ja leikkaa ne ohuiksi viipaleiksi. Ruskista jauheliha ja kuulota sipuli lopuksi mausta seos suolalla. Voitele vuoka ja ala latoa vuorotellen perunaviipaleita ja sipuli lihaseosta vuokaan. Lihaseoksen päälle aina muutama pippuri.Valmista munamaito ja laita laatikko uuniin 200c noin tunniksi, että perunat ovat kypsiä.