Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on 2018.

Vuosi 2018 osa 2

Heinäkuu - Heinäkuussa kirjoitin yhden henkilökohtaisimmista teksteistä hetkeen, kun halusin puhua  mielenterveydestä . - Podettiin  kesä flunssaa . - Annettiin puolison kertoa oma näkökulmansa  epävakaudesta . Elokuu - Elokuussa vietettiin blogilomaa ja yhtään postausta ei julkaistu. Syyskuu - Syyskuussa alkoi tuntu siltä, että  maailmassa on taas värit. - Intoilin  syksystä . Lokakuu - Vastailtiin  30 kysymykseen . - Puhuttiin lisää  mielenterveydestä . - Sisustettiin ja laitettiin  työpöytä uuteen uskoon . - Mietittiin millaista meidän elämä olisi, jos  koirat saisi päättää . - Aino täytti  vuoden . - Jatkettiin sisustus juttuja  keittiö ennen ja jälkeen  postauksella. - Puhuttiin  silmälaseista . - Puoliso päästettiin taas ääneen tällä kertaa  vastaamaan kysymyksiin  minusta. - Kuukauden viimeinen postau käsitteli  häävalsseja . Marraskuu - Käytiin läpi ihan perinteisiä  kuulumisia . - Kerroin mistä asioista en haluaisi  luo

Vuosi 2018 osa 1

Vuosi lähenee loppuaan joten on aika palata vielä ajassa taaksepäin ja kurkata mitä kaikkea tänä vuonna blogissa tapahtui.  Tammikuu - Tammikuussa kurkattiin vielä vuoteen 2017 kahdenkin postauksen verran  täällä  ja  täällä . -  Blogi täytti 2-vuotta ,  keittiö sai uutta ilmettä  ja  ihmeteltiin minne hienotunteisuus katosi . Helmikuu -  Julkaisin vanhoja runojani vuodelta 2004. -Ainon  jalka murtui  ja myöhemmin tunnelmia  jalkaleikkauksen jälkeen . - Tutkittiin paljonko blogin kirjoittamiseen kului  aikaa . - Tehtiin helppoja  suklaakeksejä . Maaliskuu -Kerroin millainen  Blogaaja olen . - Muisteltiin vähemmän lämmöllä pieleen mennyttä  Kuopion reissua . - Käytiin katsomassa  Yötä . - Mummun kuoleman jälkeen julkaistiin  kuolema yllättää Huhtikuu - Laitettiin  terassi kevät kuntoon . - Käytiin  Antti Tuiskun  keikalla. Toukokuu - Tehtiin  summer bucketlist . - Käytiin läpi  kuulumisia . Kesäkuu - Kesäk

Talvisia kuvia

Muutama talvisen tuntuinen päivä saatiin jo viettää. Nyt ulkona näyttää taas vähän eriltä, mutta säätiedotukset onneksi antoivat pienen lupauksen valkoisesta joulusta. Lumessa on muutamia hyviä puolia, kuten ettei kuraa ja hiekkaa tule koirien mukana sisälle. Lisäksi lumi tuo mukavasti valoa tähän pimeyteen. Talviautoilun ystävä en kuitenkaan ole, joten sen puolesta lunta ei tarvitsisi olla.

Sarjasuosikit x 3

En ole pitkään aikaan listannut teille sarjoja mitä olen katsonut joten nyt on sen aika.   Arrow siitä on jo jonkun verran aikaa, kun miehen kanssa katsottiin tämä. Sarjassa Oliver Queen palaa kotiinsa oltuaan viisi vuotta kadoksissa ja perhe oletti hänen kuolleen. Oliverilla on mukanaan isältään saatu lista josta selviää ketkä ovat kotikaupungin tuhon takana. Oliver naamioituu ja alkaa kostaa listan henkilöille. Pian hän saa avukseen myös muita. Sarja on sopivan vauhdikas joskin jotkut juonen käänteet saavat katsojan miettimään mitä ihmettä. Arrowta löytyy netflixistä 5 kauden verran.   Blacklist kertoo FBI-agentti Elisabeth Keenin ja pahamaineisen rikollisen  Raymond (Red) Reddingtonin yhteistyöstä heidän ottaessa kiinni pahamaineisia rikollisia joiden olemassa olosta FBI ei edes tiedä. Sarjassa on paljon mielenkiintoisia juonen käänteitä sillä Keenillä ja Reddingtonilla on myös jonkin näköinen yhteys. Se mikä tuo yhteys on ei selviäkään kovin helpolla. Netfli

Elämää puhelimen läpi

 Ei olla pitkään aikaan katsottu miltä elämä on viime aikoina näyttänyt puhelimen galleriasta katsottuna. Joten nyt olisi taas sen aika.  Meillä on pakkastimessa melkoinen määrä hirvenluita koirille.  Elovenalta oli tullut uusia puuromakuja ja pakkohan niitä oli ostaa testiin. Tein pihalle muutaman talvisen asetelman havuista. Haudoille istutettiin myös kanervat ja laitettiin havut. Lähi aikoina on kahteenkin kertaan käyty testailemassa meidän kunnan uutta italialaista ravintolaa. Yhtenä sunnuntaina leivottiin pullaa. Vietettiin yhtenä lauantaina äidin kanssa äiti-tytär iltaa. Käytiin katsomassa Souvareita. Ei se ihan mihinkään lempiartisteihini kuulu, mutta äiti tykkää. Koirista nyt aika usein sattuu kuvia eksymään puhelimen kameraan, joten pakkohan yksi oli tähänkin ottaa. Olen koko syksyn miettinyt mihin laittaisin tuon pallon, joka on oikeasti sellainen roikkuva malli. Ison kokonsa takia sille on kuitenkin vaikea löytää paikkaa missä se roikkuis

Miten selättää kaamos?

Marraskuu tuli ja samoin jatkuva pimeys. Aamulla on pimeää kauan, päivisin on harmaata ja iltaisin tulee pimeä aikaisin. Lisäksi tietenkin kokoajan vielä sataa. Valoja ilman ei pärjää edes päivällä. Miten tästä ajasta saisi sitten edes vähän siedettävän? Minulle varsinaisesti omien mielenterveysoireiden kannalta kevät on pahempi, kuin syksy ja kaamos. Käytiin juuri terapeuttini kanssa läpi miksi näin mahtaa olla. Tultiin siihen tulokseen, että keväällä ja kesällä pitäisi olla koko ajan kauhean aktiivinen ja tehdä kaikkea joten se kai liittyy siihen. Nyt kuitenkin niitä vinkkejä miten selvitä tästä jatkuvasta pimeydestä. Leivo meillä on tänä syksynä leivottu jo muutamaankin otteeseen. Leipominen on siitä hyvä, että voit tehdä sen sisällä mihin vuorokauden aikaan hyvänsä riippumatta siitä onko pimeää tai sataako. Saat hyvän tuoksun kotiin ja uuni lämmittää myös asuntoa. Lisää valoja jouluvaloja, kaamos valoja tai mitä vaan sisustus valoja. Niistä on iloa

Sytykeruusut

Tein yhtenä iltana taas sytykeruusuja, kun nurkkiin oli kerääntynyt sekä kynttilän jämiä, että munakennoja. Olen tehnyt ruusuja aikaisemminkin ja silloin julkaisin myös ohjeen. Ohjeen ruusuihin pääset lukemaan  tästä . Tällä kertaa koristelin ruusut glitterillä sillä pakkasin ne kaikki lahjoiksi tällä kertaa. Nämä varmaan menevät jo ennen joulua sillä pikkujoulu kausi on alkamassa. Tykkään antaa itsetehtyjä lahjoja lahjaksi. Mikäli osaisin kutoa villasukkia ja lapasia antaisin varmaan niitä. En kuitenkaan osaa joten teen sitten jotain muuta.

Mistä en luopuisi

Löytyy muutamia asioita joita ilman en tulisi toimeen tai uskon ainakin vahvasti näin. Auto nyt kun ilmastoasiat ovat olleet paljon esillä eri medioissa ja someissa tunnen piston sydämessäni, kun sanon etten voisi elää ilman autoa. Ostin helmikuussa uudemman auton ja väitän sen saastuttavan vähemmän kuin edeltäjänsä, joten annan tästä itselleni pisteet. Miksi en luopuisi autosta? Yksin kertaisesti siksi etten usko tulevani toimeen ilman. Meidän kulmilla, kun ei ole julkista liikkenettä. Töihin, kauppaan tai mihin vaan menemiseen tarvitset auton tai rutkasti luonnetta jos meinaa esim. pyöräillä. Kauppaan meiltä ei toki pahamatka olisi,mutta työ matkasta saattaisi tullakin jo ongelma.  Tietokone en oikeastaan käytä tietokonetta enää aivan niin paljoa, kun joskus aikaa ennen älypuhelimia. On kuitenkin asioita mitkä on edelleen mielestäni helpompi tehdä vain koneella kuin, että tekisin ne puhelimella. Kaikki kirjoitus hommat on näppärä ja paljon nopeampi hoitaa koneella, k

Kuulumisia

Siitä on jo hyvä tovi aikaa, kun viimeksi käytiin läpi ihan vain kuulumisia. Nyt kuitenkin voisi olla taas niiden aika.  Mitään ihmeellistä ei kuitenkaan ole tapahtunut. Ulos on laitettu vähän jo kaamos valoja tuomaan jotain iloa tähän pimeyteen. Syys/talvi asetelmat tehty etu pihalle. Muuten onkin eletty melko lailla ihan normaalia arkea. Olen ollut töissä ja kotona. Enemmän kylläkin tässä viime aikoina kotona. Eletään loppu vuotta joten sijaisten osalta alkaa tulla taas kieltoja mikäli alkuvuonna on jouduttu niitä paljon käyttämään. Eilen aamulla heräsin kurkkukipeänä ja yskäisenä. Nyt ei olisi aika olla kipeänä joten aloitin heti lääkitsemään tautia ja otin eilen rauhallisemmin ja tänään aamulla kurkku ei ollut kipeä.  Aloitin tämän postauksen kirjoittamisen aamulla. Päädyin välillä imuroimaan koko talon, sillä koiran karvaa ja hiekkaa oli jo lähes yhden rekka kuorman verran lattioilla. Yskä ei oikeen tykännyt siitä. Torstaina nimittäin olisi viisaudenhamp

Häävalssi x3

Meidän häihin on vielä jonkun verran aikaa, mutta silloin tällöin huomataan kuitenkin miettivämme yksityiskohtia. Vieraslistaa on laadittu ja se on melko monipäinen ja toivon, että jostain voisi hieman nipistää ihmisiä pois.  Toinen asia mitä ollaan kovasti varsinkin pitkillä auto matkoilla käyty läpi on häävalssi. Meistä ei varsinaisesti kumpikaan ole mikään tanssitaituri joten tanssikurssille tästä varmaan joudutaan suuntaamaan vielä ennen.  Meillä on tällä hetkellä häävalsiksi kolme eri vaihtoehtoa jotka ovat tyyliltään kaikki melko erilaisia. Maijan ja Jannen häävalssi oli meidän ensimmäinen vaihtoehto. Kappale on ihana ja sopisi meille kyllä. Sopiiko tämä sitten kuitenkaan parille, joka ei tällä hetkellä ainakaan osaa tanssia? Täävalssi on miehen mielestä tällä hetkellä ykkös vaihtoehto. Pidän kappaleesta itsekin, mutta puhutaanko siinä sitten liikaa kuitenkin erosta siihen nähden, että se olisi sopiva häävalsiksi. Viimeisenä Valssi tanssitaido

Puoliso vastaa

Olenko koskaan rikkonut lakia? Kyllä olet Oma kommentti: Ei en voi kieltää etteikö näin olisi tapahtunut.  Millainen on voileipäni? Voita tai sulatejuustoa, makkaraa ja reilusti juustoa Oma kommentti: En juo ollenkaan maitoa joten korvaan sen juustolla. Millaista musiikkia kuuntelen mieluiten? Suomalainen iskelmä Oma kommentti: Kuuntelen kyllä muutakin.  Mitä pelkään? Vaatekaappimörköä jos vaatekaapin ovi jää auki Oma kommentti: Oikeastihan en usko, että vaatekaapissa mikään mörkö asuisi. En vaan tykkää nukkua jos kaappi on auki. Kestänkö stressiä? Kohtuu heikosti Oma kommentti: Pitää paikkaansa osittain. Väitän kuitenkin, että riippuu tilanteesta. Oudoin tapani? Eipä nyt tule mieleen mitään Oma kommentti: Ehkä ihan hyvä niin.  Mihin työhön et missään nimessä laittaisi minua? Aivokirurgiksi Oma kommentti: Mielenkiintoista. En mielestäni ole koskaan osoittanut mielenkiintoa kirurgiaa kohtaan muutenkaan. Jos saisin viettää p

Kaukolasit ja lukulasit

Sain silmälasit muutama vuosi aikaa, koska kaukonäkö oli mennyt huonommaksi. Olen käyttänyt niitä lähinnä vain autoa ajaessa ja pärjännyt muuten ilman. Viimeksi ollessani näön tarkastuksesssa sain kaveriksi myös lukulasit. En suinkaan siksi, että en näkisi lähelle vaan, koska nykyään elämä valittettavan paljon pyörii erilaisten näyttöjen ympärillä. Nämä näytöt rasittavat silmiä jonkun verran ja minunkin silmistäni ylirasittumisen merkkejä löytyi.  Niinpä ratkaisuksi suositeltiin mietoja lukulaseja joten silmät saisivat levätä. Aika vähän niitä on tullut tähän saakka käytettyä, mutta olen viime aikoina kärsinyt jonkun verran pää kivuista ja päätin   ennen lääkärin varaamista kokeilla auttaako jos lisään lasien käyttöä arjessa. Olen nyt lisäillyt molempien lasien käyttöä muutaman päivän ja vähän ovat pää kivut hellittäneet, joten kai se sitten on niin, että tarvitsen jo lasejani enemmän kuin ennen. Varinsinkin kaukolasien kanssa huomaan kyllä näössäni selkeän eron.

Keittiö ennen ja jälkeen

Tämän postauksen piti ilmestyä jo monia kuukausia sitten. Tosin, kun muitakaan postauksia ei ilmestynyt niin onko ihme ettei tätäkään. Onneksi parempi myöhään, kun ei milloinkaan.  Tammikuussa kirjoitin postauksen keittiön pöytä tasojen uudesta ilmeestä ja sen pääset lukemaan tästä . Aika pian sen jälkeen päädyttiin siihen, että maalataan kaappien ovet ja vaihdetaan samalla vetimet. Kaappien ovet maalattiin Unica Akvan sävyllä TVT 1944. Aloitettiin projekti tammikuussa mutta lopullisesti se taisi tulla valmiiksi vasta huhti-toukokuussa.  Pitkä projekti siis siitäkin tuli vaikka tarkoitus oli saada homma nopeasti valmiiksi. Elämä kuitenkin heitteli eteen kaiken laista ja se kaikki oli aina pois kaappien maalaamisesta. Muutoksessa parasta on lisääntynyt valon määrä keittiössä. Keltaiset kaapit nimittäin imivät sisäänsä kaiken valon ja keittiö oli aikaisemmin todella tumma. Kahvojen vaihto ja kaappien maalaus toi mielestäni keittiötä myös hieman ns "nykyaikaisemmaksi

Aino 1v

Meidän pieni neiti täyttää tänään vuoden. Voi kuinka paljon mahtuukaan pienen koiran yhteen vuoteen. Suurin haaste meillä oli helmikuussa murtunut jalka ja sen leikkaus. Siitä kuitenkin selvittiin  todella hyvin ja vaikka eläinlääkärissä joudutiinkiin tuona aikana hyppäämään enemän kun tarpeeksi. Hyvää syntymäpäivää Aino!