Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on lokakuu, 2016.

Lokakuussa

Villasukat kaivettiin jalkaan sen verran kylmiltä lattiat jo välillä tuntui. Ihasteltiin ruskaa ja nautittiin sateettomuudesta. Putket reistaili taas ja jouduttiin viimein kutsumaan putkimies. Havut vietiin haudoille joka syksyiseen tapaan. Kynttilät oli aika kaivaa esiin. Meillä kuten varmaan monella muillakin on todella suuret kynttilä varastot kotona. Sen takia päätinkin, että tänä vuonna koitettaan polttaa vanhoja pois eikä mielellään osteta uusia ennen, kun vanhat alkaa olla loppu. Viimeinen työharjoittelu päättyi ja viikon sijaisuus harjoittelupaikassa viikkoa myöhemmin. Sain työ kavereilta hienon muiston. Ensimmäistä kertaa ikinä kokeilin valmistaa imellettyä perunalaatikkoa. Ja se onnistui, laatikot pääsi pakastimeen odottamaan valmistujaisjuhlia. Miehellä alkoi "kesäloma" ja pelkästään kolmen päivän aikana tein kaksi sämpylätaikinaa.  Syysflunssa kaikessa kaameudessaan rantautui myös tänne. Nenäliinoja on kulunut ja teetä on litkitty

Valoa syksyyn

Syksy on kynttilöiden aikaa ja niitä onkin tullut poltettua jo melkoinen määrä. Iltaisin pimeä tulee yhä vain aikaisemmin ja ensiviikolla vieläkin aikaisemmin kiitos kellojensiirron. Aamuisinkin kynttilöitä voisi laittaa palaamaan, mutta sitä en vielä ole oppinut joten meillä palaa vain iltaisin. Kuvassa olevat Iittalan Kastehelmi tuikkukupit ovat minun ehdoton lemppari. Kaikessa yksinkertaisuudessaan ne ovat todella kauniit. Yllä oleva lyhty on uusi ostos eiliseltä kauppa reissulta. Ostin siihen vähän isomman kynttilän sisälle niin kestää kauemmin. Mies sanoikin eilen illalla, että kuinka kauan mahtaa kestää että kynttilä on palanut loppuun. Siihen saattaa mennä koko talvi. Blogi on nyt palannut opiskelu tauolta joten jos jotain postaus toiveita löytyy niin niitä voi nyt laittaa.

Kiireiset viikot

Ihan hulluja nämä kaksi mennyttä viikkoa. Töihin ja töiden jälkeen jonnekin ja sitte kiirellä kotiin lämmittämään, pesemään pyykkiä, tiskejä, suihkuun ja sitten nukkumaan. Kunnes sama rumpa alkaa taas aamulla . Täytyy myöntää että jaksaminen on muutamaan otteseen ollut koetuksella.  Koulutyöt on kaikki nyt tehty ja viimeinen näyttö arvioitu. Kolmen viikon päästä saan paperit, mutta koulu loppui virallisesti eilen. Olen kuitenkin vielä ensiviikon sijaisena harjoitelu paikassani ja sen jälkeen tietoa tulevasta ei olekaan. Myönnetään että jonkun näköisiä suunnitelmia kuitenkin olen tehnyt. Ne pitävät sisällään ainakin salmonellatodistuksen hankkimisen, koska en ymmärä mihin vanha on kadonnut. Sekä alkoholilaisäädännön opiskelemisen viimeistä passia varten. Näiden asiaoiden kimppuun olisi tarkoitus paneutua jo meidän yhteisen lomaviikon aikana. Lisäksi työnalla tällähetkellä on valmistujais kutsujen teko, mutta ne olisi kyllä tarkoitus saada ensiviikolla jo postiin.

Vaahteranlehti ruusut

Tarvitset:    Haluamasi määrän vaahteranlehtiä                      Vihreää teippiä                      Hiuslakkaa Aloita keräämällä mieleisesi värisiä vaahteranlehtiä. Itse olisin halunnut vielä enemmän punaisia, mutta valitettavasti niitä ei ollut tai ne olivat niin ylhäällä etten ylettenyt ottamaan Lehdet saatavat näin syksyllä olla hyvinkin kosteita joten parastapa on aloittaa kuivaamalla lehdet kuiviksi yksi kerrallaan. Ensimmäinen lehti rullataan tiukalle rullalle ja siitä tulee ruusun keskusta. Lehtiä rullataan päälle lisää niin kauan että kukka näyttää mielestäsi hyvältä. Kun ruusu on mielestäsi valmis voit availla terälehtiä enemmän auki niin, että se alkaa näyttää enemmän ruusulta. Kun saat ruusut tähän vaiheeseen ota teippi ja ja kiedoteippiä sinne lehtien varsiin näin saat ruusulle yhtenäisen varren. Itse tein koko kimpun, mutta jostain syystä kimpusta ei ollut kuvaa. Kun kaikki ruusut ovat valmiita ota hiuslakka ja ruiskuta lakkaa ruusuihin kautaaltaan näi

Työnhaku valmistuvan näkökulmasta

Valmistun kohta mistä olen maininnut moneenkin otteeseen. Toistaiseksi ja edelleen puuttuu se työpaikka. Vaikka valmistumiseen on vielä melkein kuukausi aikaa olen jo syyskuun alussa aloittanut melko aktiiviisen työnhaun. Päivitin elokuussa jo cv:ni kuntoon tätä syksyä ajatellen.  Toistaiseksi olen hakenut töitä mollin kautta ja erityisesti käyttänyt heidän työhakuvahti palvelua jossa sähköpostiin tulee ilmoitus vapaista työpaikoista. Omien hakukriteereideni mukaan. Tämä on taannut sen, että muutaman kerran päivässä selaan sähköpostista kaikki hakuun tulleet työpaikat. Nyt kun viimeiset opiskelut vievät aikaa on tämä tällä hetkellä ollut helpoin tapa pysyä mukana avoimista työpaikoista. Vaikka pääsääntöisesti toivoisin saavani oman alan töitä olen kuitenkin tietoinen, että niin ei välttämättä tule käymään. Senpä takia olen hakenut töitä myös muilta aloilta missä kuvitelisin osaavani jotain tehdä. Haku alueeksi olen ajatellut max 100km sillä päivittäiset sitä pidemmät matkat voisiv

Syyskuussa

Starttasi sokeriton syyskuu joka kuitenkin kesti vain puoleenväliin asti. Tekosyynä voisin käyttää kahvilatyöskentelyä ja vaikka mitä muutakin, mutta jätän käyttämättä. Blogi oli hiljaisempi toivoin elokuussa ettei arjen alkaminen vaikuttaisi blogin puolella, mutta toisin kävi. Käväisin ruoka messuilla ruoka messut pidettiin kauhajoella 2-4.9. Matkaan sieltä tarttui jos jonkin moisia esitteitä, uudet veitset, tuorejuustoja ja monen monta muuta. Sää oli mitä parhain vaikka luvattu oli sadetta.   Aamut muuttui kylmiksi ilman takkia ei muutamina aamuina enää ole voinut kuvitellakaan lähtevänsä. Iltapäivällä takki on kuitenkin matkustanut kassissa koska iltapäivisin on vielä ollut ihanan lämmin. Putki hommia yhtenä perjantaina tulin kotiin ja meinasin alkaa keittämään meille kahvia hanasta tuli vettä kaksi sekuntia ja loppui ja taas kaksi sekuntia ja loppui. Jouduin siis putkitöihin perjantai illalla yksin. Sain kun sainkin tilanteen pelastettua päästämällä painesäiliön tyhjäks