Siirry pääsisältöön

Tekstit

Näytetään blogitekstit, joiden ajankohta on kesäkuu, 2016.

Katsaus kesäkuuhun

Kuukauden alussa rakennettiin terassia oikein urakalla. Terassin rakentamisen välillä käytiin juhlimassa yhdet ylioppilas juhlat. Luonto oli täynnä toisiaan hienompia lupiineja joten miksi mennä kauppaan ostamaan kukkia maljakkoon, kun niitä voi kerätä omalta pihalta. Siivosin kaappeja ja löysin ohjeen perunasuurimoista tehtyyn vanilja rahkaan ja olihan sitä pakko kokeilla. Pionit aukesi ja pakkohan niistäkin oli kuva napata. Kuhinoilla oli kivaa. Terassille ei ehditty tehdä kattoa, mutta sohva värkkäiltiin lavoista vielä ennen juhannusta. Kissa löysi siltä sohvalta itselleen mieluisan nukkumapaikan. Kukka loisto sen kun jatkuu vaan. Kesäkuu oli kyllä mahtava, mutta heinäkuussa on tiedossa kaikkea kivaa joten sen suhteen odotukset ovat vielä suuremmat.

Puhelinkuvat Juhannukselta

Juhannus oli ja meni, mutta oli kyllä kivaa. Me vietettiin juhannusta kavereiden kanssa ihan meillä kotona.

Puput aamupalalla

Nämä puput ovat jo muutamana aamuna ruokaileet meidän viereisellä pelolla. Voi kuinka kiva niitä on seurailla kun niillä ei ole kiire minnekään.

Terassi

Viikko on kulunut hiljaisesti täällä blogin puolella, koska meillä on rakennettu terasia. Valmis se ei ole vieläkään, mutta miehen loma loppui keskiviikkona joten loput terassista jää viikonloppuisin tehtäväksi. En vieläkään voi uskoa, että se vihdoin on edes noinkaan pitkällä. Tilannehan on se, että terassi on kuulunut meillä niihin ikuisuus projekteihin joita jokaiselta omakotitalossa asuvilta varmasti löytyy. Nimmittäin tuo kuvassa oleva terassi pohja on aloitettu vuonna 2012 koska yllä oleva kuva on vuodelta 2013 ja siinä talon väri on jo ensimmäisiin terassin pohja kuviin verraten vaihtunut keltaisesta punaiseksi. Terassilla on vielä vanhat ulkokalusteet niin kauan kun tuo katettu alue saadan valmiiksi. Myös tuolle pienelle pätkälle tuolla on tulossa aita. Alas on tulossa vielä laudoitus sillä aika kamalalta näyttää ulkoapäin ilman sitä.  Tätä ollaan siis ahkeroitu viimeisen viikon ajan urakalla.

Toukokuu

Vaikka kesäkuuta ollaan menty jo muutama päivä tehdään pieni katsaus vielä toukokuun puolelle. Toukokuussa telkkarista katseltiin tietenkin muutama viikko aktiivisesti jääkiekon mm kisoja. Terassi kelit alkoi. Aloitin lampunvarjostimen uudelleen päällystämisen, joka on muuten kesken edelleen. Alkukuusta sain myös ruokavieraita ja tein uuni juureksia ja lihamureketta ruuaksi. Meiltä loppui polttopuut ja ennen kuin saatiin lisää jouduin lainaamaan mummulta. Netflixistä aloitin katsomaan Hannibalia, joskin katsominen on hienojen ilmojen takia jäänyt hyvin vähälle. Kamera on kulkenut mukana koko ajan joskus sinne jotain on tarttunutkin, mutta aina ei. Toukokuussa ollaan vietetty jo muutamia ihania iltoja ja yksi ihana vuorokausi mökillä. Omalle mökille tosin ei olla vielä ehditty. Kaiken kaikkiaan toukokuu oli aivan mahtava. Kesäntuntu oli koko kuukauden mukana ja uskomattoman hienoja juttuja piti kuukausi sisällään. Kaiken kruunasi vielä viimeisenää päivänä aloitettu terassi